maanantai 9. marraskuuta 2015

Muutama keskeneräinen

Syksyn toinen kurssi oli viikonloppuna. Perjantai-iltana tehtiin naamoja kymmenen (plus minä) naisen voimin, ja lauantaina jatkettiin. Ennakkoaavistukseni kurssista eivät olleet kovin hyvät. Vaikka yritin taas ennen kurssia olla tekemättä paljoa, niin kivut ja pakotukset olivat välillä melkein sietokyvyn rajoilla, eikä olisi tehnyt mieli lähteä mihinkään. Toisin kävi, onneksi :) Eli nyt täällä ollaan mieli virkeämpänä, nauruterapiaakin saaneena, mutta kroppa kipeämpänä :D Mutta pääasia, että oli hauskaa ja tuli uusia hahmojen tekijöitä. Toivon, että ainakin osa jatkaa tekemistä :) Olin taas niin ylpeä nähdessäni rivillisen uusia hahmoja. Huippuilmeitä, upeita poskipäitä ja virnistyksiä :)

Yleensä en keskeneräisiä hahmoja edes kuvaa, nyt teen poikkeuksen. Nämä kaksi tyyppiä ovat pikku hiljaa valmistuneet kurssien aikana, on vähän erilainen tahti kuin aiemmin, silloin tein melkein kerralla valmiiksi, kun en malttanut lopettaa :D ...ja pystyin jatkamaan.

Perustonttu
Tältä tontulta puuttuu oikeastaan vain kädet, ja hattu on vähän kesken. Hatun hän sai päähänsä vasta viime lauantaina, kun näytin kurssilaisille kuinka minä teen tuon hiippalakin. Ehkä tämä tästä pian valmistuu, ja pääsee vaikka Onnen Kauppaan esille :)



Jahas, ei näköjään lisättävää. Menin kohtaan "Lisää kuvateksti", enkä keksinyt mitään. Tästä hahmosta ei tule tonttua, mutta lopputuloksen näette sitten myöhemmin. Tämän hepun vaatteisiin ei löydy kotoa materiaalia, joten nyt joudun käymään kaupassa. Yleensä en sukkaa ja huovutusvillaa lukuun ottamatta käytä mitään uutta. Tosin saattaahan materiaalit löytyä kirppikseltäkin :) Eli palaamme asiaan...

Otsikko on hieman harhaanjohtava... Tai se, mitä on otsikon alla. Löytyy niitä keskeneräisiä töitä muitakin, paljon :)

2 kommenttia:

  1. Tykkään niin tuosta perustontusta :)

    VastaaPoista
  2. Ilmeisen hyväntahtoinen tapaus tuosta on tulossa, vaikka synnytys on kestänyt varsin pitkään. Tuskallisestikin välillä :D

    VastaaPoista