Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kranssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kranssi. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. tammikuuta 2014

Kranssin talvi-ilme

Syksyisen sienikranssini sienille kävi vähän hassusti, ja johan tuo syksykin alkaa väistyä. Toivottavasti. Niin, ne sienet oli murusina oven edessä, linnut kun kävi niitä nokkimassa. Houkuttelevan värisiä olivat :)

Sama kranssi sai nyt sisäänsä sydämet, jotka ovat ainakin vielä ulkoilmaa ja lintuja sietäneet. Kolme sydäntä siksi, koska meitä ihmisasukkaitakin on kolme. Sydämet roikkuu kiinni juuttinarulla, mikä oli taas helppo kiinnittää kranssiin samalla rautalangalla, millä kranssikin on sidottu. Kun/jos taas koristeet vaihtuu, niin kaikkea ei tarvitse irrotella, vaan ne rautalangathan voi jäädä paikoilleen. Säästyy katsokaas sitä kallista aikaa :)

Täällä asuu rakkaus.
Tällä siis mennään jonkin aikaa, nuo helmet tuossa vähän häiritsee, mutta ehkä totun niihin. Eipä silti, eihän tuota tule niin usein katsottua edes... Niitä ei muuten ole linnut nokkineet, tai sitten ovat niin kovan lakkapinnan omaavia puuhelmiä, ettei nokat tehoa :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Syksy tuli ovelle asti

Eipä ole pitkä aika, kun kerroin, etten pidä keskeneräisistä töistä... Hmm, nyt niitä alkaa olla jo monta, mutta toisaalta vaihteluahan se vaan tuo, kun odottelun jälkeen pääsee taas jotain muuta jatkamaan.

Lakanoita sain lisää, ja käytinkin ne jo, mattoprojekti on siis edelleen kesken. Muutama päivä sitten rikottiin laattoja, ja liimattiin ne levylle, tänään laitoin saumalaastin. Mosaiikkia siis. Toivottavasti tulee hyvä, niin saadaan vielä joskus uusi pöytä olohuoneeseen. Sukkahousunaamojakin olen muutaman tehnyt lisää, en ymmärrä miksi niistä tuntuu tulevan suurempia ja suurempia, samasta sukkamerkistä tehty kaikki viimeisimmät. Ehkä omassa päässä on niin paljon asioita, että se vaikuttaa jo hahmojenkin päihin? :D

Eilen oli siivouspäivä, ja täytyihän minun taas vaihdella joidenkin huonekalujen paikkoja, tuntuu jotenkin enemmän siivotulta. Koira mökötti loppuillan, hän kun ei pidä imurista, eikä siitä, etten ehdi häntä huomioimaan :) Poikaaankin olen tuon muutosinnostuksen näköjään tartuttanut, huone meni uusiksi, mutta hyvä siitä tuli. Saakin siellä muutoksia tehdä, pääasia että viihtyy (läksyjen parissa ja muutenkin).

Syksyn satoa oveen heitettynä :)

Ulko-oveen tekaisin puista pudonneista risuista yksinkertaisen syksyisen kranssin. Koristeet on Tiimarista, eli itse poimittua siinä on vain nuo oksat. Tuossa ovessa se saa ehkä olla siihen saakka kunnes alkaa tuntua talvelta :)