keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Uusia tyyppejä ja uusia juttuja

Esittelenpä tässä muutama päivä sitten valmistuneet tyypit, kukkasen ja tontun. Tänään valmistui myös kaksi tyttötonttua, tai taitavat olla jo niin sanotusti parempaan ikään ehtineitä hekin... Varsin topakan oloiset tontut tulikin. Heidät esittelen myöhemmin.

Ikikukka kunnes koit korjaa :)
Varsinkin kukkasen pinta on vielä hyvin reikäisen näköinen, olen nimittäin onnistunut katkaisemaan kaikki viimeistelyneulani. Tuo kukkanen oli eräällä automatkalla mieleen juolahtanut idea, jota piti kokeilla.
Näitä alkaa tosiaan jo ikkunoissa näkyä ;)
Joulu se vaan lähestyy, ja se näkyy myös näissä hahmoissa. Joulunpunaista ja partaa, väliin vihreää, harmaata ja jotain muutakin väriä. Ihan vaan noita joulumarkkinoita ajatellen näitä nyt väsään, jos sieltä vaikka joku lähtisi uuteen kotiin.

Kolme parrakasta tonttuakin on puolivalmiina, parrat on jo kasvatettuna, mutta kuvia en voinut vielä ottaa, koska heillä ei ole vielä vaatteita. (Nakukuvia, tsih, kuului tuolta tyttötonttujen suunnasta)

Niin siinä sitten kävi, että Toisia Ajatuksia on nyt virallisesti yritys. Mahdoton määrä papereita, kirjoittamista. suunnitelmia, kohtaamisia, puheluita ja sähköposteja. Huh. Niin ja maksu. Sitten vielä kauhealla kiireellä viestiä, että vieläkö ehtii messuilemaan, eli joulumarkkinoille. Ehdin :)

Viikonlopun nukkekurssilla oli kivaa, myös minulla. Naurua riitti ja varsin valloittavia hahmoja valmistui, ja melkein valmistui. Kiitos mukana olleille :)

12 kommenttia:

  1. Loistavaa!!
    Onnea uudelle yritykselle!! :) Ja hyviä joulunalusmyyntejä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Olin ensin ihan hämmennyksissä, että no mitäs nyt, kun kaikki valmistelutohina oli ohi... :D Onneks heräsin pian, että no tietysti tonttuja tekemään :)

    VastaaPoista
  3. Onpas mahdottoman hauskoja tyyppejä! Näistä tulee hyvälle mielelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun muistaisi itsekin aina huonona päivänä tehdä yhden uuden, jokaiselle tulee naurettua viimeistään valmiina :D ja kiva kun kävit lukemassa, käyn vastavierailulla kunhan tulee hetki, jolloin ehdin keskittyä lukemiseen :)

      Poista
  4. Onnittelut täältäkin uudelle yritykselle! Taitoa ainakin löytyy! =)

    VastaaPoista
  5. Onnea ja iloa uudelle yrittäjälle! Täältä tulee tukea tarvittaessa. :)
    Rohkeasti vain kohti uusia "seikkailuja"! Niin, ja nyt on hyvä syy tulla joulumarkkinoille. :)
    Ps. minun piti liittyä jäseneksi, niin tulinkin lukijaksi. Ei taida olla minun heiniä nämä kirjautumiset sun muut. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) 14.-15.12. Klo 9-17 ja 10-17, paikka 393, käsityöläiset on siellä ihan perällä. Aika monimutkaiseksi nämä on tosiaan tehty, en muista näin uilkoa kuinka sen olen ite tehnyt, siis kun olen joidenkin sivujen jäseneksi liittynyt :)

      Poista
  6. Lämpöiset onnittelut uudelle Yrittäjälle :) Niin ja uuden jutun Tähystäjä tonttu saa tosiaan hyvälle fiilikselle. Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  7. Kiitosta vaan :) Kuin myös sinne, mun joulun odotuksesta meneekin seuraavat pari viikkoa touhutessa tonttuja ja muita. Saa nähdä siis miten paljon ehdin omaa joulua edes laitella...

    VastaaPoista
  8. Noi uudet tontut oli taasen ihan huippuja,ihastuin varsinkin siihen Tähystäjä tonttuun.Sen katsominen saa jotenkin hyvälle tuulelle :)

    VastaaPoista
  9. :) Kiitos, siitä tuli kieltämättä veikeä :) Markkinoille sekin on tähystelemään lähdössä, ellei joku ehdi nappaamaan ensin ;)

    VastaaPoista