sunnuntai 17. elokuuta 2014

KÄÄK, kylmälaukku!

Tämän olen aikonut tehdä jo kauan, ei vain ole ollut aikaa, ja silloin kun sitä aikaa olisi ollut, niin meillä kotona ei ollut sarjakuvia mitä voi käyttää. Nyt sain rikkinäisen Aku Ankan taskukirjan, jota voi huoletta leikellä :) Niin tuota, kylmälaukkuhan ei varsinaisesti edes minun ole, mutta enköhän saa anteeksi siihen kajoamisen.

Kuvat liimasin vesi-liimaseoksella (vähän yli puolet liimaa). Tietenkin liimasin myös housuni. Olisi sitä ihan oikeaa decoupage-lakkaakin ollut, mutta tässä, ja monessa muussakin työssä liima-vesiseos ajaa saman asian. Päälle tulee vielä lakka, niin kestää kosteuttakin. Kannen reunat voisi olla kivan näköiset, jos niihin laittaisin sinistä sähköteippiä, kun tuo kahvakin on sininen. En vain tiedä. miten se sähköteippi kestää tuossa?

Laukussa olevia kolhuja en tasoitellut ennen päällystämistä, laitoin vaan niihin kohtiin enemmän kerroksia. Muualla laukun pinnassa on vain yksi kerros paperia, hieman kuvat on reunoista päällekkäin.

Ennen

Ennen

Jälkeen
No voi että taas tätä ihanaa tekniikkaa! Yhden "valmiina"-kuvan sain siirrettyä, ja siihen tyssäsi yhteydet. Ei edes muka löydä toista laitetta. Voihan...! Noh, jos saan homman toimimaan myöhemmin, niin lisään kuvia sitten.

1 kommentti:

  1. Melkoinen muodonmuutos; Superkivan näköinen! Ei muuta kuin piknikille!

    VastaaPoista