perjantai 11. lokakuuta 2013

Vieras metsästä

Tällainen löytyi aitan ovelta aamulla. Siinä se seisoi jalkaterät hieman sisäänpäin kääntyneinä, ujosti hymyillen. Rohkenin pyytää vierasta sisään lämpimään syksyn tuulesta, vaikka aurinkoista olikin. Uunin olin eilen lämmittänyt, vieraalle kelpasi. Vaatetuksen väristä päättelin ensin, että pohjoisesta karannut tonttu, mutta epäilin kuitenkin asiaa, joten päätin kysyä asiantuntijan mielipidettä.



Otin yhteyttä tonttujen, haltijoiden, maahisten ja muiden vastaavien (näin luki internetissä olevassa esittelyssä) tutkijaan Professori M.A. Ahiseen, joka lähettämieni kuvien perusteella arvioi kyseessä olevan normaalisti metsässä elävä menninkäinen. Professori arveli tämän menninkäisen kuuluvan mahajalkaisiin menninkäisiin, ja pyysi minua kurkistamaan varovasti nutun alle. Tosiaan, tuohivirsujen suojaamat jalkaterät lähtevät suoraan mahasta! Antoi varsin helposti kurkkia nuttunsa alle, vaikuttaa muutenkin vallan mainiolta ja rauhalliselta kaverilta. Melkoinen maha muuten onkin tuolla nutun alla :)


Professori M.A.Ahinen innostui tapaamastani menninkäisestä, ja pyysi saada tulla sitä katsomaan. Aika vauhdilla hän luvan saatuaan tulikin, ja viipyi monta tuntia tutkimassa, kuuntelemassa ja juttelemassa tuon pienen uuden ystävämme kanssa. Innoissaan hän soitti ystävälleen Menni N. Käiselle, joka on kuulemma jotain sukua menninkäisille, ja tekee näistä parhaillaan väitöskirjaa. Professori Ahinen kuvasi videokuvaa, otti valokuvia ja nauhoitti ääntä ystävänsä väitöskirjaa varten. Hyvähermoinen kaveri tuo menninkäinen on, kun jaksoi kaiken tämän hymyillen.


Keskusteltuaan pitkään menninkäisen kanssa, Professori Ahinen oli sitä mieltä, että sen on saatava tehdä kotitontun työtä, kun tämä sitä niin kovasti haluaa. Lupasin yrittää etsiä menninkäiselle hyvän työpaikan. Kotitonttuhommista menninkäinen oli kuullut tuossa talon nurkilla pyörivältä oravalta, joka taas oli kuullut asiasta täältä jo muualle lähteneeltä kotitontulta.

Nyt tuo uusi ystävämme juttelee tuolla muiden työpaikkaa etsivien kotitonttujen kanssa, taitavat juuri supatella, että minkähänlainen seuraava tulokas mahtaa olla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti