maanantai 16. joulukuuta 2013

Kokemuksia ja kuulumisia

No niin, viikonloppu on ohi :) Kokemusta tuli, ja jonkun verran rahaakin, vaikka näin ennen joulua olisi saanut tulla enemmänkin :) Joulumarkkinoilla oli kuulemma ennätysmäärä myyjiä, ja yleisöäkin oli runsaasti. Huomasin muutaman asian, mitkä minua hieman ärsyttivät. Yksi niistä oli aikuiset, jotka repivät ja raastoivat tuotteita, naputtelivat tonttujen naamoja ym. Ja osa näin tekevistä aikuisista kielsi lapsiaan koskemasta edes neulottuun sydämeen! "Ettei mene rikki". Huoh.

Tonttujen naamamateriaali ja tekotapa sai vaikka minkälaisia arvauksia, "jostain tilatut valmisnaamat" ja "jotenkin kuumennettu sukkahousu" olivat ehkä parhaita :D Myös kysymys siitä, että tuleeko väri naamaan siitä, kun sitä sukkahousua kiristää, oli hieman hämmentävä, enkä ensin meinannut saada sanaa suustani vastatakseni :) Muita vaihtoehtoja olivat savi, muovi, joku massa ja kovetusaineena liiman sijaan joku erikoisaine. Kuuntelin myös hiljaa, kuinka eräs nainen selosti yksityiskohtaisesti kuinka sydämeni on neulottu... väärin meni.

Marraskuun lopussa pitämäni nukkekurssin nuket ovat olleet paikkakuntamme kirjastossa esillä, ja huomenna minulla ja yhdellä kurssilaisella on siellä lehtihaastattelu. Minulta kysyttiin aiemmin tänään, että mitä aion kertoa toimittajalle? No enhän minä tiedä, iik! Vastaan siihen mitä kysytään :) Sen aion ainakin kertoa, että nuket ovat todella onnistuneita! Hyllyn päällä istuu Tallitonttu, puuromummo, käsityömamma, Elli, Eveliina, Puolukkamummo, heviä diggaava tonttu ja nousevaa kuuta odottava mummo. Ihania nimiä, ja tosiaan ihania tonttuja ja mummoja. Olen niin ylpeä :)

Kurssin nuket Rääkkylän kirjastossa.
Tämän päivän ihana piristys oli entisestä työpaikasta saatu joulukortti :) Ihan hymyilytti tippa linssissä. Tänään tajusin myös, että nyt on tämä viikko, eikä viime viikko! Eli jouluun onkin enää viikko aikaa! Ja kaikki tekemättä. No mutta, joulu tulee, olin valmis tai en :)

Niin, ja nimi on nyt sitten virallisesti Second Thoughts-Toisia Ajatuksia. Pitkä on, mutta kun halusin välttämättä pitää kiinni tuosta Toisia Ajatuksia osasta. Siksi en pelkästään sitä saanut laittaa, koska se voidaan kuulemma sekoittaa olemassa olevaan Toinen Ajatus-yritykseen, joka on suunnittelufirma! Graafista suunnittelua siis. Olemme nimistä päättävien mielestä samaa tai samankaltaista alaa, hmm... Hieman aliarviovat kuluttajan kykyä erottaa nämä alat, sekä yksikön ja monikon...

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania nukkeja ovat kurssilaiset saaneet valmiiksi.
    Minä olen huomannut omien hahmojeni kohdalla, että ihmiset kovasti kehuvat, mutta eipä monikaan olisi valmis maksamaan sellaista hintaa, että niiden teko myyntiin kannattaisi. Siksi minultakin on jäänyt viimeaikoina hahmojen teko, kun alkaa varastoa myöten niitä olla paikkoja täyttämässä. Ja rahaa uppoaa, kun minun hahmot ovat suhteellisen isoja. Lahjaksi olen muutamia antanut!
    Kivahan tuollaisella messulla varmaan on olla myyjänä.. ainakin yhtä kokemusta rikkaampi. Niin, kyllä se joulu tulee joka vuosi, vaikka ei niin kauheasti stressaisikaan :)

    VastaaPoista
  2. Niin ovat :) Kaksi nukeista on vieläpä 11 ja 12-vuotiaiden poikien tekemiä! Niinhän se on, mutta onneksi löytyy jonkin verran niitäkin, jotka arvostavat käsitöitä, ja ovat valmiita maksamaan. Ne ovatkin sitten toisaalta enimmäkseen tilaustöitä... Mutta jotkut pystyy helposti saman rahan laittamaan viikonlopun herkkuihin tai juomisiin, mutta ei kestävämpään tuotteeseen... Niinhän se, ja minä aion jouluna vaan olla, eli eipä sitä varten tarvitse erikoisia valmisteluitakaan tehdä :)

    VastaaPoista