maanantai 9. joulukuuta 2013

Muuttuneita ajatuksia

Tosiaan sopiva tuo Toisia Ajatuksia-nimi... Ei nimittäin taaskaan tullut ihan perinteistä joulutonttua tehtyä. Olenhan minä toki vähän niitä perinteisemmän oloisiakin tehnyt, kuten eilenkin tuon toisen kuvissa olevan hihittelevän tonttutytön.

Arvokkaasti joulua odotellen...

Ja kiharat kunnossa.

Vallan merkkinä valtikka :)
Tästä "tontusta" piti tulla ensin lumikuningatar, eikä sille pitänyt tulla lainkaan tonttulakkia. Näin ne ajatukset vaan joskus muuttuu toisiksi kesken tekemisen, ja tällainen tästä sitten tuli. Vanha prinsessa, tai kuningatar, jota myös vähän tontuttaa :)

Päässään hänellä on asiaan kuuluvasti kruunu, kaulassa helmet ja kädessä helmivartinen valtikka. Valtikka on rakennettu kruunusettiin kuuluneen korviksen päästä, rautalangasta ja helmistä. Kruunusta irroittelin vähän osia, että saan sen kiinnitettyä tonttulakin päälle.

Mikähän tonttua hihityttää?

Tsih

Ehkäpä hihittelee tuolle kruunupäälle?
Tämä tonttuneiti on siis hieman perinteisempi, taakse pitsinauhalla solmittuine sydänessuineen. Mekko on hieman nykyaikaisempi, limenvihreä, mutta silti aika jouluisen oloinen. Hiukan taitaa tuo joulun lähestyminen tätäkin tonttua jännittää, ja se purkautuu välillä tuskin kuuluvana hihityksenä.

Hartiat jumissa ja kädet väsyksissä olen aamusta iltaan tehnyt tonttuja ja muita tuotteita. Toisaalta tuntuu, etten oikein osaa illalla telkkariakaan katsoa ilman että pitäisi olla neulomassa sydäntä tai tekemässä jotain muuta. Ja koko ajan ajatukset harhailee hinnoissa, villan väreissä, oksissa, myyntipaikan laittamisessa jne. Eihän tuohon viikonloppuun enää pitkä aika olekaan, toivotaan parasta viikonlopun suhteen :)

4 kommenttia:

  1. Nämä on niin veikeitä nämä sinun tontut :) Iloista joulun valmistelu aikaa, onnea yrityksellesi ja hyvää myyntiä messuille!!

    VastaaPoista
  2. Miten ihmeessä sinä saat loihdittua nuo mainiot ilmeet!
    No, eiköhän ne tule siitä, kun on taito hyppysissä. :)
    Hyvin ne messut menee, nähdään siellä. :)

    VastaaPoista
  3. Vahingossa :D Jos yritän tehdä hyvin vinksahtanutta naamaa, niin yleensä tulos on siloposkinen ja hillitty -ja päinvastoin :) Nähdään :)

    VastaaPoista