tiistai 8. huhtikuuta 2014

Voihan pääsiäisaskartelu!

Voi että kun olen taas ihanan ajoissa miettimässä, mitä kerholaisten kanssa tekisin. Vaihtoehtoja oli ensin monta, mutta osan niistä tekevät jo koulussa. Tein nyt kokeiluja roikkuvista munakoristeista. Ajatuksena oli leikata kuviot kananmunan muotoisiksi, mutta teinkin niistä soikeita, niin ei tarvitse kerholaisten miettiä kuinka päin kuviot tulevat.

Toisissa munissa on 10-14 soikeaa kuviota, kuviot on taitettu keskeltä, ja liimattu aina seuraavaan sivuistaan kiinni kunnes niitä on tarpeeksi. Tarpeeksi riippuu vähän siitä kuinka tiheän haluaa. Nauhan laitoin väliin ennen viimeisten sivujen yhteen liimaamista. Tämä on toisaalta yksinkertaisempi tapa tehdä muna, mutta liimaa tarvitaan enemmän. Koko puolikasta ei tarvitse liimalla sutia, riittää kun sitä laittaa reunoille. Paksumpi paperi ei tässä oikein toimi yhdessä ohuemman kanssa, koska paksumpi vääntää sitä ohuempaa piiloon. Nauhan voi myös pujottaa valmiiseen munaan läpi alhaalta ylös. Alas voi laittaa vaikka helmen stoppariksi.

Toisissa taas on kymmenen kuviota. Samalla tavalla taitoin ne keskeltä, ja laitoin viiden kuvion nippuihin. Leikkasin ylä, ja alareunaan pienet lovet keskelle, niin nauha pysyy paikoillaan. Kuvioniput kiinnitin ensin toisiinsa narulla tai nauhalla (naru toimi paremmin kuin leveämpi nauha) selät vastakkain. Liimaaminen aloitetaan välistä, missä naru näkyy, sen molemmin puolin olevien soikion osien yläreunat liimataan kiinni toisiinsa. Seuraavasta välistä taas alareunat, sitten yläreunat jne. kunnes kaikki välit on liimattu. Itse tykkään tästä enemmän.

Nauhaan voi laittaa helmen tai russetin koristeeksi. Kerholaisille otan mukaan myös höyheniä.

Paperimunia

Alhaalla sivut vastakkain liimattuja munia

Kaksivärisiä

Kolme väriä

Malliksi vähän monivärisiäkin
Ehkä tästä jotain tulee. Rohkeasti aion kokeilla näitä myös ryhmän kanssa, missä ikäjakauma on suurempi. Saas nähdä miten käy. Kokeiluissa tein myös vähän sinne päin liimauksia, enkä yrittänyt saada kuvioita niin suoraan, niistäkin tulee lopulta ihan hyvät.

2 kommenttia:

  1. Moikka!
    Taidokkaita töitä taaskin! Mistä näitä ideoita (senttejä) oikein tulee!
    Taitaa olla niin, että taito on ollut hyppysissä jo pienestä pitäen. :)
    Minusta on mukava katsella toisten luomuksia ja ajatella, että jospa sitten joskus
    minäkin... jotain :) Mukavia askarteluja nuorten kanssa.
    "Sää siellä, mää täällä" :)

    VastaaPoista
  2. Lehdistä, kirjoista, omasta päästä, ja kaiken tämän yhdistelmästä :) Mutta koulun päästötodistuksessa käsityö oli 7 :D No, voin leikata kuviot valmiiksi, minkä värisiä, ja millon haluat ohjauksen? Kiitos, hienoja tuli, ja pojatkin teki innoissaan, kivaa oli kaikilla :) Eikä lopputuloksessa hirveästi näy/haittaa, jos taittelut on vähän vinksallaan.

    VastaaPoista