keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Posliinimassaa 2

Ei ole taas mun ja puhelimen yhteisymmärryspäivä. Hyvät kuvat muuttuu puolipimeiksi viimeistään siirtovaiheessa jne. Niin, tähän ongelmaan en saanut apua edes puhelimen merkkituesta, murr.

No mutta kuitenkin, tein muutaman kokeilun massasta, tosiaan kivaa työstettävää, ei tartu käsiin. Toisen massan värjäsin nestemäisellä elintarvikevärillä kun massa oli jo valmista. Massa pehmenee värin lisäämisen jälkeen vähän, mutta tekovaiheessa tuntui, että vihreä massa kuivui nopeammin.

Käsin muotoiltu ruusu ja silikonimuotilla tehdyt sydämet
Ruusun tein hammastikun päähän, kukan halkaisija on siis n.2,5cm. pohja kannattaa leikata terävällä veitsellä tasaiseksi, riippuu tietenkin käyttötarkoituksesta. Tuossa tuo keskiosa pullahti vähän ylös.

Innolla odotan kerholaisten tuotosten kuivumista! Hauskaa oli tehdessä, ja pyysivät että tehtäisiin toisenkin kerran. Toisen kerhon kanssa muovailtiin tänään sokerimassaa, koristeltiin muffinsseja. Mukana minulla oli kaksi apupoikaa, oma ja oman kaveri. Kerhon jälkeen autossa kuului lause: "Nyt ymmärrän, miksi sua usein keskiviikkoisin väsyttää..." Heh, vilkas ryhmä :)

2 kommenttia: