perjantai 6. syyskuuta 2013

Vanha Noita-Akka

Esittelen tässä nyt tämänkin, ensimmäisen tekemäni sukkahousunaaman. Nauroin (anteeksi arvoisa Noita-Akka), koska jostain kulmasta katsottuna se muistuttaa Andy McCoyta :D Vartalon sisällä on rautalankaa, joten asentoa voi muuttaa, samoin varpaiden ja sormien sisällä. Luudalla makaava kissa on virkattu pörröisestä langasta, sen tassujen sisällä on myös rautalankaa, joten niitä saa käänneltyä eri asentoihin.


Noidan hame on siniseksi värjättyä harvaa pellavaa, alushame tiiviimpää pellavaa, jonka alta pilkottavat tummanharmaat satiiniset pitsireunaiset alushousut. Takki on tehty noidalle mittojen mukaan huovutetuista villapaloista. Napit on päällystetty huovuttamalla. Takin alla noidalla on raakasilkkinen aluspaita, vaikka ei se mihinkään edes näy.


Noidalla on höyhenestä tehdyt silmäripset, ja muutama noidalle ominainen näppylä naamassa. Meikkiä on melko runsaasti, täytyyhän ihoa jotenkin suojata, luudalla lentäessä kun viima käy kasvoihin. Tuon ensimmäisen naaman tein ohuemmasta sukkahoususta, ja sen huomaa, jälki ei ole niin tasainen, vaan nyppyyntyy jo tehdessä :/



Kissasta ei jostain syystä tarkkaa kuvaa saanut, liekö noituudella jotain tekemistä asian kanssa?

Tällä hetkellä projektini lakanoista matoksi, on tauolla, koska meiltä loppui käytössä olleet (joutavat) valkoiset lakanat. Ei niitä tosin ollutkaan kuin kolme kapeaa. Kamala tuska kun ei voi jatkaa!!! Jostain minä niitä vielä etsin, ja pääsen jatkamaan. Keskeneräiset työt vaivaavat päässä niin, että ne on pakko saada valmiiksi.


9 kommenttia:

  1. Kiva nähdä jonkun toisen tekemiä sukkahousuhahmoja!
    Näköisnukenhan olet tehnyt.. muistuttaa tosiaan Andyä :)
    Minun tekemä sukkahousutonttu oli yhdessä näyteikkunassa. Eräs nainen halusi välttämättä ostaa sen, koska se muistutti aivan hänen isäänsä. Näistä hahmoista tulee tahtomattakin jonkun näköisiä, mikä on aika jännä :)

    VastaaPoista
  2. Samoin :) Kesällä Joensuun Taitokorttelissa kaksi naista olivat tikahtua nauruun, koska yksi kotitontuistani muistutti niin paljon toista naisista :) Ja hänen mukaanhan se lähti. Aikoinaan raskaana ollessani tein massakasvoisia nukkeja teatteriin, ja myöhemmin kuvia katsoessani hämmästyin miten jotkut muistuttivat poikaani :)

    VastaaPoista
  3. Hieno ja ilmeikäs noita-akka ja miten paljon yksityiskohtia löytyykään vaatetusta myöten! Olet kyllä taitava! Voin vain kuvitella, miten paljon tällaisen tekemiseen menee aikaa... Ja toisaalta millaisia onnistumisen kokemuksia tuntee, kun valmista työtä katselee. Ja tässä taitaa päteä sama juttu kuin huovutetuissa kasvoissa, että kahta samaa ilmettä ei tule! =)

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Näinhän se on, noiden ilmeiden kanssa. Ja ihmeellistä miten näköjään ympäristö ja oma mielialakin taitaa vaikuttaa ilmeisiin :) Itse yritin nyt tehdä "rumaa" peikkonaamaa, mutta mieli taisi olla liian valoisa siihen hommaan. Siloposkia vain tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Minäpä teen tuskastasi lopun:)Voisin tuoda tiistaina valkoisen lakanan ja hyvässä lykyssä kaksi, niin pääsee projekti jatkumaan. Noita-akka oli ihana ja samoin se "kissarääpäle" hyvässä mielessä sanottuna. Tosi mukava kun päätit aloittaa tämän bloggauksen. :)

      Poista
    2. kiitos lakanoista, tosin toimitus on vielä(kin) vasta matkalla. Ehkä minut pian muistetaan, ja ne saapuu kotiin asti :) Mutta onpa tässä onneksi tekemistä riittänyt.

      Poista
  5. Kiitos, kiitos, ja kiitos! :) Pakkohan tämä oli aloittaa, kun niin moni siihen painosti :)

    VastaaPoista
  6. Täällä olisi yksi, joka epätoivoisesti tarvitsisi sukkahousumummoa kanssaa töihin päiväkotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitähän on mulla myynnissä taitomaa.fi:ssa, Keksi ilo-käyttäjänimellä :) Uusia tulee tässä syksyn aikana. Käsinukkeversioitakin olen joskus näistä tehnyt. Sähköpostillakin voi ottaa tarkemmin yhteyttä, heli.soikkeli@gmail.com :) Vanhusten palvelukotiin on mennyt yksi kotitonttupariskunta, olisi kiva tietää mitä niille kuuluu :)

      Poista