torstai 10. lokakuuta 2013

Rosoista pitsiä

Vihdoinkin valmis! En ole vielä edes malttanut oikoa reunojen nirkkoja, kun piti jo matto lattialle laittaa ja kuvakin ottaa :)

Auramatto
Maton halkaisija on n.215cm, siihen meni kuusi kapeaa, ja yksi parivuoteen lakana. Kovin paljoa ei yli jäänyt. Jossain vaiheessa mietin, että matto täytyy värjätä, koska vanhat lakanat eivät aivan valkoisia olekaan :) Niissä on esimerkiksi sinisen, ruskean ja kellertävän sävyjä. Lopputulos on kuitenkin kiva, valkoinen raitamatto, eli en värjääkään :) Revin kuteet siis lakanoista, en siistinyt kudetta kovinkaan paljon, vaan jätin sekaan lankoja ja hapsuja saadakseni hieman rosoisen vaikutelman. Kuteen jatkamiskohdissa ei ole solmuja, virkkasin pienen pätkän kaksinkertaisella, päät päällekkäin. Rakas hyvin palvellut bambukoukkuni, kokoa 9, alkaa olla tiensä päässä tuon maton tekemisen jälkeen, mutta olenhan sillä jo muutamat matot koukutellut.

Tässä oli hyvä makailla jo tekovaiheessa :)
Yllättävää, miten pyöreä matto suurentaa pientä makuuhuonetta! Matto on yhdestä reunasta sängyn alla, yksi kohta on lipaston jalan ja toinen tuolin jalan alla. Tämä tilan vuoksi, ja myös siksi, että pysyisi paikoillaan. Matto on kuitenkin olemukseltaan melko rento, eikä ainakaan tuolla puulattialla ilman kiinnityksiä paikoillaan kovin hyvin pysyisi, ei meillä ainakaan. Tiedättehän vitsin, "-Pidetäänkö teillä mattoja? -Pidetään. -Meillä ne pysyy pitämättäkin." Haha, meillä ei pysy :D

Eilen sai seinä valkoista väriä pintaan, nyt jo odotan seuraavaa kesää, ilmojen lämpiämistä, että pääsen maalaamaan tuon yläkerran puulattian. Nyt sitä ei voi maalata, koska ei tällaisilla ilmoilla enää paljon tuuletella. Huonekalutkin vaihtelivat vähän paikkoja alakerrassa, samoin taas pojan huoneessa :)

Eilen sain myös saapumisilmoituksen postista, villat ovat tulleet! :) Tontuille ja menninkäisille uusia nuttuvärejä, eli pääsen niitäkin jatkamaan :)

Matto keskeneräisenä vähän lähempää. Kylkiäinen mukana.


4 kommenttia:

  1. kaunis! Paljon herkempi kun virkatut matot yleensä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elli! :) Kävin pitkästä aikaa vilkaisemassa sun blogiakin, kivoja juttuja oot taas jaksanut tehdä :)

      Poista
  2. Huiman kaunis ja huh miten ison olet jaksanut tehdä; nostan hattua! Ja voi miten ihanan oloinen kylkiäinen..

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Kude kun ei ole kovin raskasta, niin jaksoi tehdä :) Oli välillä vähän hankalaa tuon kylkiäisen kanssa, helpottui maton suurentuessa, kun ei tarvinnut aina siirrellä pois edestä :) Mietin jo, että jos lakanoita sattuu eteen lisää, niin suurennan maton olkkariin sopivaksi :)

    VastaaPoista